Mestarikansanlaulaja Tyyne Pahkamäki

Tyyne Maria Pahkamäki, os. Nieminen, syntyi 25.3.1911 Juho Selim ja Lyydia (os. Virtanen) Niemisen torppaan Korpilahden kunnassa.

Tyyne Pahkamäen vuonna 1930 solmittu ensimmäinen avioliitto Väinö Ilmari Kallion kanssa päättyi avioeroon sotien jälkeen vuonna 1948. Tästä avioliitosta syntyi neljä lasta, yksi poika vuonna 1932 ja kolme tyttöä vuosina 1935, 1937 ja 1943.

Eron jälkeisenä vuonna 1949 Pahkamäki avioitui uudelleen Taito Aaretti Pahkamäen kanssa, hän muutti uuden puolisonsa ja neljän ensimmäisestä avioliitosta syntyneiden lasten kanssa Jyväskylän maaseurakuntaan eli Vaajakoskelle, mutta palasi viimeisiksi vuosikseen vuonna 1998 takaisin syntymäkuntaansa Korpilahdelle.

Maamme merkittävimpiin kansanlaulajiin ja perinteen tallentajiin kuuluneelle Pahkamäelle myönnettiin mestarikansanlaulajan arvonimi vuonna 1979; tämä arvonimi on Pahkamäen lisäksi myönnetty esimerkiksi Hilja Grönforsille, Erkki Rankaviidalle ja Irja Kuoppalalle.

Pahkamäki lauloi, sanoitti ja sävelsi, mutta tähän mennessä vain muutamia hänen sanoittamia ja säveltämiä kappaleita on levytetty, kuten Pelimannin heila, jonka Pahkamäki levytti itse vuonna 1985, vaikka hänellä on omia sanoituksia ja sävellyksiä satoja, lisäksi hän levytti kappaleet Euran kirkkomaalla (1976) ja Kultani talo (1985).

Keski-Suomen Kansanmusiikkiarkistoon ja valtakunnallisiin kokoelmiin hän on laulanut satoja lauluja. Kymmenien vuosien aikana Pahkamäki kirjoitti lähes tuhat vanhaa ja uutta laulua vahakansivihkoihinsa, jotka nyt siirtyvät Keski-Suomen Museoon. Tästä ohjelmistosta koottu Kansanlaulajan Kirja ilmestyi vuonna 1984. Laulun syntymistä Pahkamäki kertoo selittäneensä monille ja ihmetelleensä sitä itsekin, laulu syntyy Pahkamäen mukaan istumalla metsässä kannon päällä, unohtamalla kokonaan muun maailman, katsomalla tummuvaan kesäiltaan, kuuntelemalla laineen liplatusta ja lintujen laulua. Pahkamäen mukaan ensin syntyvät joskus sanat, joskus sävel, sävelen hän talletti laulamalla kasetille, sen kummemmin hän ei laulun syntymää osaa selittää, se on hänen mukaansa Luojan lahja, josta pitää olla kiitollinen. Valtion taiteilijaeläke myönnettiin Tyyne Pahkamäelle vuonna 1982. Leskeksi Pahkamäki jäi vuonna 1981, kun puoliso Taito Pahkamäki kuoli. Tyyne Pahkamäki kuoli 27.11.2005 Korpilahdella 94-vuotiaana asuttuaan viimeiset vuotensa korpilahtelaisessa vanhainkodissa.

© Viihdemusiikin Ystävien Seura ry & E. Pekkarinen, tammikuu 2006

Viihdemusiikin Ystävien Seuran pääsivulle